The Belles

Kuusitoistavuotias Cameille elää maailmassa, jossa ihmiskunta on kirottu rumiksi, harmaiksi olennoiksi. Kauneuden jumalatar on kuitenkin lahjoittanut ihmisten avuksi bellet, jotka ovat kauniita ja värikkäitä - ja pystyvät voimillaan muokkaamaan harmaita ihmisiä kuin taideteoksia tehden näistäkin hetkeksi kauniita.

Cameille on belle ja kilpailee nyt viiden sisarensa kanssa paikasta kuningattaren suosikkina. Ikävä kyllä hovista löytyy häijyjä ja kieroja vallan (eli kauneuden) tavoittelijoita. Pikku hiljaa myös Cameillen omaan alkuperään liittyviä synkkiä salaisuuksia alkaa paljastua...

Suhtaudun edelleen hieman nihkeästi nuorille suunnattuun fantasiakirjallisuuteen. Dhonielle Claytonin "The Belles" oli tullut vastaan Goodreadsin mainoksissa, muttei herättänyt silloin mitään ylitsevuotavaa innostusta. Nyt törmäsin tähän sattumalta kirjastossa, kun tarvitsin hätäisesti jotain viihdettä yövuoroihin. Jälleen kerran toistan itseäni ja totean: "Onneksi!"

"The Belles" oli oikeasti kiehtova, sopivan vauhdikas ja jopa jännittävä. Saattaa johtua siitä, että luin tätä väsyneenä, mutta kehuisin tarinaa suorastaan poikkeuksellisen ovelaksi - ollakseen nuorten fantasiakirja. (Levänneenä olisin kyllä varmaan arvannut aiemmin, kenellä ei ollut puhtaita jauhoja pussissa ja kuka rakastuisi kehenkin ja niin edelleen...)

Maailma oli erikoinen yhdistelmä historiallista pukuloistoa ja ihmeellisiä fantasiaolentoja ja -kojeita - en tiedä, olinko vain liian väsynyt, mutta olisin ehkä kaivannut välillä hieman enemmän kuvailua ja selostuksia näiden otuksien ja härveleiden suhteen :D

Haluan ehdottomasti jatkaa sarjan parissa, kunhan seuraavia osia ilmestyy ja suosittelen kaikkia fantasian ystäviä tutustumaan bellejen maailmaan ^^

Locke Lamoran valheet

Olen useampaankin otteeseen aikonut tarttua Scott Lynchin "Locke Lamoran valheet" -fantasiakirjaan, mutta jotenkin aina ajatellut, etten pitäisi tästä. "Veijariromaani" varasjoukkiosta ei kuulostanut yhtään minun kirjaltani...

"Locke Lamoran valheet" on kuitenkin saanut niin paljon positiivisia arvioita että lopulta minun oli pakko tyydyttää uteliaisuuteni. Jälleen kerran; onneksi tartuin suosittuun kirjaan ennakkoluuloista huolimatta.

Tarina kertoo Locke Lamoran vaiheista pienestä katupojasta pienen, mutta taitavan varasjoukkion johtajaksi. Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Camorr, joka kanavineen muistuttaa historiallista Venetsiaa. Camorrissa varkailla on tiukka nokkimisjärjestys, jonka huipulla on Capa Barsavi. Varkaiden ja aatelisten välillä vallitsee rauha, jonka rikkomisesta Capa rankaisee ankarasti.

Locken ongelmana on lapsesta asti ollut turhankin nerokas ja kekseliäs mieli yhdistettynä kunnianhimoon. Nyt hänen hieno huijausoperaationsa vaarantuu, kun kaupunkiin saapuu salaperäinen Harmaa Kuningas uhkailemaan Capa Barsavia.

Kirjaa aloitellessani minua häiritsi hieman se, miten kerronta hyppeli välillä ajassa edestakaisin. Ihastuin kuitenkin välittömästi Lockeen ja tarina tempaisi nopeasti mukaansa. "Locke Lamoran valheet" oli todella viihdyttävä yhdistelmä huumoria ja jännittäviä käänteitä. Locke-parka joutui moneen tiukkaan tilanteeseen ja useammin kuin kerran yllätyin siitä, miten tapahtumat etenivät.

Ärsyttävää, ettei sarjaa ole suomennettu enempää; kirjastosta löytyy vain pari kappaletta englanninkielistä jatko-osaa ja ne tuntuvat olevan ahkerassa käytössä. Haluaisin kovasti tietää, mitä Lockelle seuraavaksi tapahtuu ja haluan ehdottomasti tutustua siihen salaperäiseen naiseen, jolle Locke on menettänyt sydämensä!

Words of Radiance

"Words of Radiance" on toinen osa Brandon Sandersonin Stormlight Archives -sarjasta, jonka ensimmäisen osan "The Way of Kings" sain jokin aika sitten luettua. Ensimmäinen kirja meinasi tyrmätä minut heti kättelyssä silkalla pönäkyydellään ja toinen osa oli vielä hieman paksumpi O.O

Olen lukenut "Words of Radiancen" useammassa erässä, kun välillä on pitänyt hotkaista kirjaston löytöjä eikä kärsivällisyyteni riitä paneutumaan vain yhteen kirjaan niin pitkään kuin tällaisen mötikän selvittämiseen menee :D

Ennen kuin kukaan saa väärää käsitystä; "Words of Radiance" ei pituudestaan huolimatta ole mitenkään puuduttavaa luettavaa. Ensinnäkin Sandersonin luoma maailma on ihmeellinen. Uskoisin, etten ole vielä koskaan tutustunut näin kiehtovaan maailmaan.

Myös Sandersonin hahmot ovat ihania ja Shallanin, Kaladinin ja Adolinin kohtaaminen oli minusta aivan mahtavaa. Shallanin ja Kaladinin yhteenotot olivat oikeasti nokkelia ja hauskoja. Myös Witin ja vanhan kärttyisän asemestarin tokaisut olivat nerokkaita.

Juonesta sanon, että salaisuudet paljastuvat piinallisen hitaasti ja yllätyksiä tulee juuri kun luulee tietävänsä missä mennään.

"The Way of Kings" teki minuun vaikutuksen ja tästä toisesta osasta nautin itse asiassa vielä enemmän (vaikka lukeminen kestikin). Tarinaan oli varmaan helpompi uppoutua, kun hahmot ja maailma alkoivat olla tuttuja.

Nyt odottelen mukavanhintaista pokkariversiota sarjan kolmannesta osasta ^^

Prince of Thorns

Mark Lawrencen "Prince of Thorns" on loikkinut lukulistallani edes takaisin. Aluksi kiinnostuin tästä symkempää fantasiaa edustavasta kirjasta. Sitten luin useampia negatiivisia kommentteja, joiden mukaan kirja on pelkkää tarkoituksetonta väkivaltaa, kiduttamista ja raiskaamista.

Onneksi päätin lopulta tarttua tähän prinssi Jorgista kertovaan sarjaan. Hädin tuskin neljätoistavuotias prinssi Jorg on siis jostain syystä päätynyt isänsä palatsista tien päälle likaisen rosvojoukon johtohahmoksi.

Ennakkotietojeni mukaisesti tarinan "sankari" on erittäin epämiellyttävä tyyppi. Jorgilla on valtava vihanhallintaongelma ja hän nauttii tappamisesta ja toisten kärsimyksestä.

Olen lukenut niin paljon perinteisistä, ihanteellisista fantasiasankareista, että sadistinen kauhukakara Jorg osoittautuikin ihanan virkistäväksi päähenkilöksi. Juoni ei ollut mitenkään poikkeuksellisen monimutkainen, mutta tarina oli rakennettu hienosti ja seurasin kiinnostuneena Jorgin vaiheita. Kirja tietysti loppui herkulliseen kohtaan ja nyt odotan kärsimättömänä, että kirjasto hankkisi valikoimaansa sarjan seuraavan osan. (Kaikki muut Lawrencen teokset tuntuvat löytyvän, mutta tämän trilogian keskimmäinen osa puuttuu!)

"Prince of Thorns" on vauhdikas ja viihdyttävä fantasiaseikkailu niille, jotka ovat kyllästyneet liian söpöihin ja kunniallisiin sankareihin.

Bitterblue

Tarkoitukseni oli uusiin sarjoihin tutustumisen lomassa saada luettua vanhojakin sarjoja ja Kristin Cashoren Graceling-sarjan päätösosa "Bitterblue" sopi tähän tavoitteeseen loistavasti.

Sarjan toinen osa "Fire" ihastutti niin paljon, että odotin kolmannelta kirjalta vielä enemmän. Olinkin sitten erityisen pettynyt ja tympääntynyt, kun tarinan ensimmäinen neljännes ei tuntunut menevän oikein minnekään. 

Nuori kuningatar Bitterblue päättää yllättäen alkaa selvittää "totuutta". Kaikkien tuntema totuushan on se, että Bitterbluen edesmennyt isä Leck oli sadisti, joka ryösti ja kidutti kansaa huvin vuoksi. En jaksanut millään ymmärtää, miksi tätä asiaa piti väännellä ja käännellä ja kaivaa julmia yksityiskohtia Leckin touhuista. Ymmärrän sen, että Bitterblue halusi mahdollisuuksien mukaan palauttaa Leckin varastamia tavaroita ja tämän vuoksi uhrien selvittäminen oli tärkeää, mutta muuten se koko "totuudenetsijöiden" salaseura tuntui täysin naurettavalta. Kaduilla valeasussa hiippaileva teinikuningatar ja komeaan nuoreen varkaaseen tutustuminen sai kirjan tuntumaan lastensadulta. Pari kapakkatappelua ja omituinen sieppausyritys eivät varsinaisesti parantaneet tilannetta.

Teki mieli luovuttaa kirjan suhteen ja tarttua johonkin aikuisten fantasiakirjaan, mutta olin jo yli sata sivua lukenut ja halusin saada sarjan päätökseen. Onneksi Po ja Katsa saapuivat paikalle, Bitterbluen neuvonantajat alkoivat käyttäytyä omituisesti ja lisäksi komea varas aiheutti ongelmia. Näin ollen tarinassa olikin äkkiä sisältöä.

Viimeiset pari sataa sivua olivat ihan kiehtovaa luettavaa, kun kaikenlaista alkoi paljastua. Tosin yksi hahmo olisi voinut olla vähän vähemmän epäilyttävä, jotta olisi saatu vielä isompi yllätys. Lisäksi innostuin hurjasti vanhojen hahmojen mukaan tulosta; teki heti mieli palata sarjan toisen osan pariin. Kuitenkin tarinasta puuttui se isompi, merkittävä ajatus. Nyt kokonaisuus jäi sellaiseksi nyhertämiseksi kuolleen diktaattorin karmaisevan päiväkirjan ympärillä.

Positiivisina puolina mainitsen Katsan ja Pon, jotka olivat hauska pariskunta. Lisäksi huomasin pitäväni Giddonista, joka ensimmäisessä kirjassa tuntui harvinaisen rasittavalta tyypiltä.

Promise of Blood

Goodreads on tyrkyttänyt minulle Brian McClellanin "Promise of Bloodia" jo pidemmän aikaa. Tarinaa on kuvattu "Ranskan vallankumoukseksi velhoilla". Se alkaa, kun ruutivelho Tamas syrjäyttää hölmön kuninkaan muutaman muun vaikutusvaltaisen henkilön kanssa.

Olen syrjäyttänyt tämän kirjan monesti, koska en pidä tuliaseista ja toisaalta taas rakastan kruunupäitä. Suhtauduin siis todella negatiivisesti ajatukseen kirjasta, jossa miehet ammuskelevat innoissaan mestattuaan kaikki siniveriset.

Taas kerran saan todeta, että onneksi tartuin kirjaan ennakkoluuloista huolimatta; tarina oli jännittävä ja vauhdikas ja maailma todella kiehtova ja hienosti rakennettu. Ruutia käyttävien ja hallitsevien ruutivelhojen lisäksi mukana oli useampia erilaisia velhoja ja erityiskykyjä omaavia hahmoja. Siinä vaiheessa, kun alettiin vihjailla jumalten saapumisesta, meinasin pissata housuun innosta.

Sankarit olivat sympaattisia ja heidän matkassaan oli mukava kulkea. Lisävärinä oli pari ihanan salaperäistä naista, Rozalia ja Ka-Poel. Eritasoisia pahiksia oli useampia ja jokainen oli sopivan halveksittava tyyppi. Lempihahmoni oli ehdottomasti kokki - anteeksi keittiömestari - Mihali. Näin äkkiseltään on vaikea keksiä yhtä mahtavaa hahmoa <3

Toisin sanoen ihastuin tähän sarjaan kunnolla. Ainoana heikkoutena mainitsen turhan vähäisen naisnäkökulman. Toisaalta McClellanin luoma maailma vaikutti uskomattoman tasa-arvoiselta; merkittävä osa sotilaista ja vartijoista oli naisia.

Aion ehtiä lukea seuraavankin osan jossain välissä ^^

Dead Man's Steel

Luke Scullin "Sword of the North" oli niin mahtava, että halusin heti lisää. Onneksi ainakin yksi joku lähikirjastoni asiakkaista ilmeisesti lukee myös kunnon fantasiaa ja hyllyssä odotti ihan valmiina tämän sarjan kolmas osa "Dead Man's Steel". (Kirja kun ei ikävä kyllä vielä korista omaa hyllyäni.)

Vanhat sankarit ovat edelleen suurimmaksi osaksi hengissä. Pääsemme todistamaan liikuttavia jälleennäkemisiä ja opimme, miksi jumalten kukistaminen oli todella huono idea. Ihmiskunta on nyt kahden mahtavan vihollisen välissä ja joukkotuho uhkaa.

"Dead Man's Steel" oli sarjan ensimmäisten osien tapaan kirja, jota ei malttaisi laskea käsistään, kun on alkuun päässyt. Tällä kertaa minua tosin häiritsi se, että mukaan tuli scifiltä haiskahtavia elementtejä; pidän eniten ihan rehellisestä miekka ja magia seikkailusta ja lentohärvelit ja aivoihin istutetut implantit pilaavat herkästi tunnelman.

Onneksi kaikkien synkkien uhkakuvien lomaan Scull oli onnistunut ujuttamaan täydellisesti ajoitettuja pissataukoja ja muuta huvittavaa, joten huumorin suhteen tämä sarjan päätösosa ei tuottanut pettymystä.

Myös hahmot ihastuttivat minua yhtä paljon kuin aiemminkin. Kayneen ihastuin heti kättelyssä, mutta esimerkiksi Colen täytyi vähän kasvaa ensin. Tämä nuori sankari yllätti minut edellisessä kirjassa muuttumalla täydestä pellestä turhankin vakavamieliseksi oikeuden puolustajaksi. Tässä sarjan päätösosassa Cole oli ehdottomasti parhaimmillaan. Hän oli selvästi saanut takaisin osan siitä nuoren miehen egostaan, mutta mukana oli myös sinnikkyyttä ja tervettä järkeä hillitsemässä niitä pahimpia ylilyöntejä hölmöilyn saralla. Tuloksena oli mukava ja reipas nuorukainen, jolla tosin oli aikamoinen taakka kannettavanaan.

"Dead Man's Steel" lopetti Grim Company -sarjan komeasti, mutta... En taida pitää näistä lopuista. Tuli samanlainen olo kuin keksipaketin viimeisiä muruja katsellessa. Olisin myös toivonut vähän erilaisia ratkaisuja joidenkin hahmojen kohtalojen suhteen. Tai tarkemmin ajateltuna minun versioni olisi ollut paljon tylsempi, joten todetaan vain, että hieno lopetus ^^

Sword of the North

Abercrombien Ensimmäinen laki -sarja innosti minut palaamaan Luke Scullin Grim Companyn pariin. Sarjan toinen kirja "Sword of the North" odotti onneksi valmiina omassa kirjahyllyssäni.

Vanha soturi Brodar Kayne on lähtenyt uskollisen ystävänsä Jerekin kanssa pelastamaan perhettään sadististen barbaarikuninkaiden, shamaanien ja noitien keskeltä.

Nuori sankari Davarus Cole - jonka luulin itse asiassa kuolleen edellisen kirjan lopussa! - on joutunut vankileirille kävelevien ruumiiden piinaamalle saarelle.

Jumalat kukistaneet ikivanhat, mutta eivät täysin kuolemattomat velhot selvittävät edelleen keskinäistä arvojärjestystään, mutta ihmisiä vanhempi ja mahtavampi kansa tekee paluuta ja muidenkin sankareille tuntemattomien rotujen jäseniä putkahtelee esiin. Iso ja ilkeä demonikin on pistänyt lusikkansa soppaan.

"Sword of the North" tempaisi minut mukaansa heti ensimmäisistä luvuista lähtien ja jännitys vain tiivistyi uusien asioiden paljastuessa tästä kiehtovasta maailmasta. Tarina on loistava sekoitus rehellistä miekka- ja nyrkkitappelua ja kutkuttavia yliluonnollisia salaisuuksia.

Jörö, mutta sisältä kuitenkin aika pehmeä Kayne ihastutti persoonallaan vähintään yhtä paljon kuin sarjan avausosassa.

Davarus Cole, joka oli ennen ärsyttävä ja naurettava nuori kukonpoika puolestaan yllätti minut. Ensimmäinen yllätys oli tietysti se, että poika oli edelleen hengissä. Suurempi yllätys oli se, että hän alkoi oikeasti kuulostaa sankarilta. Ja liittyi häneen vielä yksi, juonen kannalta melko jännittävä yllätyskin...

Ensimmäisen kirjan narttuhirviö Yllandris osoittautui myös varsinaiseksi takinkääntäjäksi; hän vaikutti nyt pikemminkin sankarittarelta kuin kierolta noita-akalta.

Grim Company on ehdottomasti lukemisen arvoinen fantasiasarja ja luettuani tämän toisen kirjan tuli kiire päästä käsiksi seuraavaan osaan. Jos olet pitänyt Abercrombien kirjoista, suosittelen tarttumaan seuraavaksi Scullin tuotoksiin ^^