Kaarnan kätkössä

Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan avausosa "Kaarnan kätkössä" on ollut lukulistalla siitä asti, kun tästä kotimaisesta fantasiauutuudesta kuulin. Taas meni kuitenkin pitkä aika ennen kuin oikeasti tartuin tähän kirjaan.

Elina Pitkänen ja Erika Vik ovat tehneet minuun vaikutuksen kirjoittamalla jotain isompaa ja jännittävämpää kuin suomalaisia kotitonttuja ja metsänhenkiä. Helmisen sarjaa kohtaan minulla oli heti valtavia ennakkoluuloja; odotin jotain puuduttavaa pakkopullaa. Suomalaiset fantasiauutuudet on kuitenkin "pakko" lukea, joten vitkasteltuani näin pitkään lainasin tämän ohuen opuksen kirjastosta.

Nyt olen taas yhtä fantasiakokemusta rikkaampi ja niin tyytyväinen lukemaani, että aion lukea sarjan loppuun asti.

Helminen hyödynsi kirjassaan suomalaista kansantarustoa sopivan kevyeen ja raikkaaseen sävyyn. Oli hauskaa lukea, miten nykypäivän teini normaaleine ongelmineen kohtaa maailmassa edelleen piileskelevät sinipiiat, hiidet ja tietysti sen kotitontun. (Helminen myös selitti, mistä kotitontut tulevat ja jäin heti ihmettelemään, että pitääkö juttu paikkansa vai keksikö kirjailija sen itse.)

Päähenkilö Pinja on tyypillinen nuortenkirjan sankaritar; pohjimmiltaan mukava ja fiksu tyttö, joka sattuu juuri nyt märehtimään törppöä eksäänsä teinimäisellä hartaudella. (Tuntui pahalta lukea, miten lahjakas tyttö pilaa ylioppilaskirjoituksensa jonkun mäntin takia.) Pinjan vanhemmatkin sopivat nuortenkirjan perusmuottiin lähettämällä omituisesti käyttäytyvän teininsä maalle isovanhempien vahdittavaksi.

Virve oli sitten se hauska väriläiskä, jonka ansiosta kaikki muukin kuulosti ihan hyvältä. Hienoa, ettei aina tarvita sitä synkkää, mutta ah niin komeaa ja salaperäistä poikaa pyyhkäisemään jalkoja sankarittaren jalkojen alla. Eikä asiasta edes tehty tarinan isointa koukkua, vaan se oli vain luonnollinen osa juonta. Myös Virven suku kuulosti todella kiehtovalta. (Uskon Helmisen keksineen ainakin tässä kohdassa ihan omia sääntöjä vanhoihin taruihin pohjautuvaan maailmaansa.)

Kuten jo aiemmin sanoin, aion jatkaa sarjan parissa ja odotan innolla erityisesti sitä, mikä se Marraksen juttu oikein oli olevinaan. Hirveä klisee vai jotain hauskaa ja jännittävää? ^^

It Ends with Us

Olen jo joitain vuosia kärsinyt jonkinasteisesta allergiasta aikuisten hömppäkirjoja kohtaan. (Viime aikoina nuorten hömppäviihde on sitten jostain syystä alkanut maistua suorastaan nolostuttavan hyvin.) Colleen Hooverin "It Ends with Us" ei olisi takakannen perusteella ikinä päätynyt lukulistalleni, mutta lukijoiden ylistävät arviot herättivät kiinnostukseni.

"It Ends with Us" kertoo parikymppisestä Lilysta, joka on juuri muuttanut pois kotiseudultaan Bostoniin aloittelemaan itsenäisen aikuisen elämäänsä. Hän törmää värisyttävän komeaan neurokirurgi Ryleen, joka ei harrasta muita kuin yhden yön suhteita.

Rylen ja Lilyn tutustuminen ja suhteen alku toi heti voimakkaasti mieleeni "Ylpeyden ja ennakkoluulon"; Ryle kuulosti aivan herra Darcyn nykypäivän versiolta kosiskellessaan Lilya XD

Sitten paikalle pelmahtaa Lilyn ensimmäinen rakkaus Atlas ja tuloksena on todella herkullinen ja koukuttava soppa.

Tuo kuulosti tavalliselta kolmiodraamahömpältä, mutta vakuutan, ettei siitä ole kyse. Rylen ja Lilyn tilanne on paljon mutkikkaampi ja kiehtovampi enkä taida sanoa enempää etten paljasta liikaa. "It Ends with Us" ei ole pelkkä höttöinen hömppäkirja, vaikka alku kuulosti juuri siltä. Suunnilleen puolivälissä tuli sellaisia käänteitä, etten olisi malttanut irrottaa katsettani tekstistä ja suorastaan ahmaisin kirjan loppuun.

Suosittelen tätä sellaisillekin, jotka eivät tavallisia kevyitä hömppäkirjoja lue. Hooverin muut teokset ovat ilmeisesti enemmän hömppäkirjoja, mutta voisi olla kiva kokeilla niitäkin jossain vaiheessa.

P.S. Rylen sisko oli mielestäni aivan ihana.

Shut Out

Ihastuin Kody Keplingerin "Duffiin" ja nyt innostuin löytäessäni kirjastosta tämän Hamilton High -sarjan toisen itsenäisen kirjan "Shut Out".

Hamilton Highssa amerikkalaisen ja eurooppalaisen jalkapallon pelaajat ovat olleet sotajalalla kymmenen vuotta eli siitä asti, kun ensimmäisen määrärahoja ja harjoitusaikoja supistettiin jälkimmäisen joukkueen perustamiseksi.

Lissa seurustelee pelaajan kanssa, mutta on kurkkuaan myöten täynnä poikien jatkuvaa nahistelua. Keppostelu ja tappelu tuntuvat olevan poikaystävä Randylle paljon seurustelua tärkeämpiä ja romanttiset hetket saavat toistuvasti tylyn lopun.

Turhautunut Lissa päättää kerätä kummankin joukkueen pelaajien tyttöystävät yhteen ja suostuttelee nämä auttamaan poikien kiistan lopettamisessa; jokaisen pelaajan tyttöystävä kieltäytyy seksistä kunnes joukkueet ovat sovussa.

"Shut Out" kuulosti ideana aivan loistavalta ja sitä se minusta myös oli. Tarina lähti itse asiassa kulkemaan hieman odottamattomaan suuntaan ja aivottoman koheltamisen sijaan kirjassa pohdittiin todella osuvasti tyttöjen oikeutta harrastaa seksiä, puhua seksistä ja erityisesti pitää tai olla pitämättä seksistä. Aloin välittömästi ajatella Holly Bournen The Spinster Club -sarjan sankarittaria ja näiden feministisiä keskusteluja.

"Shut Out" oli samaan aikaan viihdyttävä, mukavan höttöinen ja todella älykäs, tärkeään aiheeseen pureutuva kirja. Nuorille tytöille tämä on varmasti valaiseva lukukokemus ja suosittelen tätä lämpimästi kaikille nuortenkirjoja lukeville. Nyt haluan itse tutustua muihinkin Keplingerin teoksiin ^^

Seleesian näkijä

Erika Vikin Kaksoisauringot-sarjan toinen osa "Seleesian näkijä" nökötti sopivasti kirjaston uutuushyllyssä ja iskin heti kiinni, vaikka tuo 14 vuorokauden lainausaika 600-sivuisen kirjan kohdalla hieman jännitti. Vikin teksti on onneksi kuitenkin nopealukuista ja edellisen osankin tapahtumat olivat vielä ihanasti muistissa.

Corildon ja Aleia matkaavat seleesien maille selvittämään Aleian lumouksen arvoitusta. Samalla pääsemme tutustumaan Corildonin perheeseen ja kuulemme lisää miehen menneisyydestä - eli siis hänen romansseistaan.

Aleia kuvitteli pakenevansa perässään olevien murhaajien kynsistä lähtemällä maasta, mutta ikävä kyllä nämä salamyhkäiset tyypit ovat edelleen mukana pelissä. Lisäksi seleesejä uhkaa vanha, jo voitetuksi uskottu vihollinen tulilinnut. Eikä kukaan tiedä, mistä huonot tuulet tulevat ja mitä tekemistä Aleialla on minkään kanssa.

"Seleesian näkijä" laajensi reippaasti maailmaa, johon "Hän sanoi nimekseen Aleia" lukijan tutustutti ja ehkä siksi pidin tästä jopa ensimmäistä kirjaa enemmän. Vikin luoma maailma ei ole liian käsittämätön ja sekava, vaan mielestäni juuri sopivan erilainen ja kiinnostava.

Hahmoista Aleia persoonana jäi edelleen hieman mitäänsanomattomaksi, mutta toisaalta hänen tarjoamansa arvoitus tarjosi kiitettävästi jännitettävää ja ihmeteltävää.

Corildonin entisen kihlatun kohtaaminen oli niin sanotusti herkullista seurattavaa. Corildonin perhettäkään en kutsuisi tylsäksi. Odotin Corildonin äidin olevan joku tympeä, ylimielinen pirttihirmu, mutta Anya osoittautuikin oikein miellyttäväksi hahmoksi. Kuumapäisestä sedästä taas en jostain syystä pitänyt yhtään. Pikkusisko Tigran oli todella suloinen ja häneen liittyikin sitten useampiakin salaisuuksia.

Tunnelma tiivistyi loppua kohti, kun kaikenlaista hurjaa tapahtui ja kirja loppui mielestäni paljon pahemmassa kohdassa kuin edeltäjänsä. Uskallan ennustaa, ettei seuraava osa jää ainakaan minulta lukematta, vaikka lukulista olisi miten pitkä. Hienoa että Suomesta löytyy näin komeaa fantasiaa ^^

Always and Forever, Lara Jean

Luin Jenny Hanin suositun "To All the Boys I've Loved Before" -nuortenkirjasarjan ensimmäiset kaksi kirjaa ihan putkeen, mikä aiheutti sitten lievän yliannostuksen. Päätin sitten odottaa kunnolla ennen viimeiseen kirjaan "Always and Forever, Lara Jean" tarttumista, koska sarja on oikeasti ihana ja halusin nauttia tarinan lopusta sen ansaitsemalla innolla.

Ennakko-oletukseni oli osittain negatiivinen, koska ajattelin, ettei Han olisi voinut keksiä enää mitään kiinnostavaa, kun sankaritar tajusi jo edellisessä osassa kenestä tykkää. Toisaalta tämä myös lisäsi uteliaisuuttani, että mistä ihmeestä tässä nyt saadaan juttua.

Lara Jean ja Peter ovat siis onnellisesti yhdessä, mutta collegeen hakeminen aiheuttaa paineita Lara Jeanille ja lopulta parisuhteellekin.

Ensimmäinen ajatukseni oli, etten olisi pystynyt lukemaan tätä silloin, kun pääsykokeet olivat ajankohtaiset. Nyt kun oma elämä on mallillaan, oli ainoastaan positiivisesti jännittävää seurata Lara Jeanin kärvistelyä. (Jos siis olet hermoiluun taipuvainen, ÄLÄ lue "Always and Forever, Lara Jeania", jos oma opiskelupaikkasi on vielä työn alla.)

Sisältöä ja käänteitä juonessa oli ennakko-odotusteni vastaisesti juuri sopivasti, kun mukaan otettiin vielä Margot ja isän uusi rakkaus. Hahmot olivat myös yhtä ihania kuin muistelinkin.

Onneksi uskalsin lukea sarjan loppuun asti, vaikka ajattelin jo tympääntyneeni herttaiseen Lara Jeaniin. Suosittelen kaikkia aiemmista kirjoista pitäneitä lukemaan tämänkin. (Ja uskon kaikkien niin tekevänkin.)

Noiturit III - V

En ole lukenut pelkkiä dekkareita ja teinihömppää, vaikka blogini niin väittääkin. Tässä lomassa olen ahmaissut Adrzej Sapkowskin Noituri-sarjan osat kolmannesta viidenteen eli "Haltiain verta", "Halveksunnan aika" ja "Tulikaste".

Olen lukenut niin hirveällä innolla, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään järkevää näistä kirjoista. Kun sitten vihdoin aloin ajatella lukukokemuksien tuomista blogin puolelle, päätin röyhkeästi oikaista ja kertoa kaikista kolmesta kirjasta samalla kertaa. (Olen aika samoissa tunnelmissa jokaisen suhteen, joten olisi ollut turhauttavaa kirjoittaa kolme lähes identtistä tekstiä.)

Sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa olivat kuin kokoelma yksittäisiä seikkailuja, joissa Geralt kohtasi erilaisia kiehtovia hirviöitä. "Haltiain verta" on ensimmäinen yhtenäisempi kirja. Sankarina on edelleen noituri Geralt ja mukana sinnittelevät bardi Valvatti, prinsessa Ciri sekä sydänsuruja aiheuttava velho Yennefer.

Myyttisiä olentoja tulee vastaan edelleen, mutta harvemmin ja pienemmissä rooleissa. Nyt pääosassa on sota. Ahneet ihmishallitsijat sotivat keskenään ja lisäksi ihmisten ja muiden kansojen väliset ennakkoluulot ovat puhjenneet väkivaltaisesti ja haltiasissit, "oravat", hyökkäilevät kaikkien kimppuun.

Tämän keskellä kaikki haluavat löytää prinsessa Cirin, joka näkökulmasta riippuen joko on tai ei ole Cintran kruununperijä. Geraltin tarkoitus on pitää tyttö piilossa (ja kouluttaa tästä hurjapäästä samalla noituri), mutta asiat eivät tietenkään mene niin leppoisasti, vaan Cirikin pääsee kokemaan omat seikkailunsa.

Ciriä jahdatessaan Geralt sekaantuu tahtomattaan myös sotaan ja vähän vähemmän vastahakoisesti useampiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin.

Sapkowskin kerronta on mukavan vauhdikasta ja nopealukuista joihinkin raskaampiin fantasiamöhkäleisiin verrattuna. Rakastan hänen jotenkin poikamaista huumoriaan, jolla hän värittää taistelun ja juonittelun täyttämää tarinaa.

Geraltin naisystävistä täytyy sanoa, etten oikein pidä Yenneferistä. Hän on jotenkin liian kovapintainen narttu, vaikka tavallaan myös ihailen häntä juuri siksi. Toivoin suorastaan, että Tris Merigoldia onnistaisi Geraltin suhteen :P

Ciri puolestaan on ihana tyttö ja odotan innolla, mitä hänelle - ja tietysti Geraltille - tapahtuu seuraavaksi ^^

Being Sloane Jacobs

En oikein jaksa enää lukea aikuisten hömppäviihdettä, mutta jostain syystä teiniversiot harlekiinikirjoista uppoavat kuin häkä. Lauren Morrillin "Being Sloane Jacobs" oli Goodreadsin suositus.

Tarina kertoo kahdesta tytöstä, joilla sattuu olemaan sama nimi. Sloane Emily Jacobs harrastaa taitoluistelua ja Sloane Devon Jacobs jääkiekkoa. Kummallakin Sloanella on ongelmia sekä jäällä että kotona ja nyt kumpikin on menossa kesäksi leirille parantamaan urheilusuoritustaan. Kun Sloanet sattumalta törmäävät matkalla leireilleen, syntyy villi idea vaihtaa roolia toisen kanssa.

Uuden lajin omaksuminen ei ole niin helppoa kuin tytöt ajattelivat ja yllättäviä ongelmia aiheuttavat myös kilpakumppanit ja tietysti söpöt pojat.

"Being Sloane Jacobs" oli hauska, sopivan kevyt ja todella viihdyttävä nuorten hömppätarina. Pahimpana ongelmana näissä hömppäkirjoissa on minulle se, että onnellinen loppu on aina arvattavissa. Sloane-kaksikon touhut pitivät minut kuitenkin kiinnostuneena viimeisiin sivuihin asti.

Suosittelen "Being Sloane Jacobsia" kaikille, jotka pitävät kevyistä ja positiivisista nuortenkirjoista.  Itse ihastuin Morrillin tyyliin niin , että ajattelin hamstrata hyllyyni muitakin hänen kirjojaan ^^

Kolmas merkki

Taas vaihteeksi dekkaria... Löysin "Islannin dekkarikuningattaren" Yrsa Sigurdardottirin kirjaston uutuushyllyn avulla ja huomasin sitten, että häneltä on käännetty jo aiemmin pari kirjaa.

"Kolmas merkki" aloittaa asianajaja Thora Gudmundsdottirista kertovan sarjan. Thora ei itse asiassa ole mikään poliisin kanssa työskentelevä henkirikoksiin erikoistunut lakinainen, mutta kun saksalainen opiskelija murhataan Islannin yliopistossa, pojan omaiset pyytävät nimenomaan Thoraa perehtymään tapaukseen.

Kehuin Sigurdardottiria aiemmin ihanan häijyistä tavoista tappaa uhrit ja tällä kertaa ruumis on silvottu vakuuttavasti. En taaskaan arvannut murhaajaa tai tapahtumien kulkua etukäteen vaan nautin vain pöllähtäneenä Thoran ja komean saksalaisen Mathew'n tutkimuksista.

Silvotun ruumiin lisäksi kirjassa seurataan Thoran yksityiselämää; Thora on onnekseen eronnut hieman mäntistä miehestään, mutta pienen tytön ja teini-ikäisen pojan yksinhuoltajaäidin elämä ei aina suju niin kuin käsikirjoituksessa. Varsinkin poika Gylfi aiheutti ihanaa draamaa.

Sigurdardottir osaa myös olla äärettömän hauska. Olen tähän asti pitänyt Camilla Läckbergiä hulvattomimpana dekkaristina, mutta Islannista tuli nyt vähintään yhtä loistavia kohtauksia. Thoran tympeä sihteeri Bella oli aivan mahtava ja lopullisesti hajosin Mathew'n tanssikengistä XD

Suunnitelmissa on lukea sarjan seuraava osa, koska haluan ehdottomasti tietää, mitä Thoralle ja hänen lapsilleen tapahtuu seuraavaksi ^^

Kajo

Elina Pitkäkankaan ihmissusisarjan toinen osa "Kajo" ilmestyi jo aikoja sitten enkä minä taaskaan pitänyt hirveää kiirettä kirjaan tutustumisen kanssa. Tarkoitus oli lukea "Kajo" paljon aiemmin, mutta aina tuntui olevan jotain muuta eikä nuorten urbaani fantasia houkutellut yhtään.

Inka on saanut veljensä herätettyä koomasta, mutta nyt hankaluuksia aiheuttaa ihmissuden piilotteleminen, kun Jahti väijyy ympärillä ja järjestää jatkuvia pistokokeita. Lopulta Inka joutuu itse Jahdin kynsiin; Inkalla on nimittäin jännittävä salaisuus, josta hän ei itsekään ollut tietoinen.

Jahdin kovistellessa Inkaa Aaron pakenee Matleenan kanssa pitkin korpea. Kannoilla näykkivät Jahdin miehet ja edessä odottaa joukko lainsuojattomia ihmissusia. Kaiken huipuksi rakas tyttöystävä Matleena haluaa kerran kuukaudessa syödä Aaronin.

"Kajossa" oli muista nuorten fantasiasarjoista tuttuja elementtejä, mutta en antanut sen häiritä. Tärkeintä oli se, että alusta loppuun asti minua kiinnosti tietää, mitä hahmoille seuraavaksi tapahtuisi.

Kehuin sarjan avausosaa "Kuuraa" muunmuassa siitä, että Pitkäkangas oli uskaltanut kirjoittaa Inkasta niin ihanan narttumaisen ja lapsellisen itsekkään sankarittaren vastakohtana monille ulkomaisille verrokeille. "Kajossa" Inka esiintyi nyt paljon miellyttävämpänä henkilönä. Onko hän kypsynyt vai estivätkö tiukat olosuhteet antautumasta teiniangstille? Tämä jää nähtäväksi seuraavassa kirjassa.

"Kajo" laajensi hienosti ihmissusiviruksen vaivaamaa maailmaa. Tarina ei pyörinyt enää pelkästään muutaman teinin ympärillä, vaan saimme tietää lisää Jahdista ja ihmissusien menneisyydestä. Kuvioihin ilmestyi myös Werecare, ihmissusien oikeuksia puolustava järjestö. Kyse ei ole enää yksittäisistä ihmisistä, vaan seuraavaksi jännitetään koko yhteiskunnan tulevaisuuden puolesta.

Saa nähdä, luenko seuraavan osan vähän tuoreempana. Kahden kirjan perusteella pitäisi jo uskoa, että Pitkäkankaan tuotokset ovat lukemisen arvoisia ^^

In the Blood

Fantasiafriikki kärsii nyt sitkeästä jännärihimosta. Nyt kaivoin lähikirjaston englanninkielisten kirjojen hyllystä Lisa Ungerin "In the Bloodin".

Tarinan päähenkilönä on nuori opiskelija Lana, jonka isä istuu vankilassa odottamassa kuolemantuomiota Lanan äidin murhaamisesta. Lana oli itse todistamassa, kuinka isä hautasi äidin ruumiin metsään, joten syyllisyydestä ei pitäisi olla epäilyksiä...

Lana on tottunut valehtelemaan vanhemmistaan ja menneisyydestään. Sitten hän päätyy lapsenvahdiksi pelottavan älykkäälle pojalle, jolla on omat synkät salaisuutensa.

"In the Blood" oli jälleen oikein vetävä trilleri täynnä odottamattomia salaisuuksia. Tajusin Lanan suuren salaisuuden vasta kun kirjailija paljasti sen selvin sanoin. Tätä ennen olin ensin täysin kirjailijan luoman harhautuksen vallassa ja sitten ehdin hetkeksi kehittää ihan oman teorian, joka ei pitänyt lähellekään paikkaansa, vaikka epäilemäni henkilö ei ihan puhdas pulmunen ollutkaan.

Sanottakoon jälleen, etten ole mikään mestarietsivä, joten ainakin minulle "In the Bloodin" juoni oli todella ovela ja nerokas. Loppuratkaisu taas oli yksinkertaisesti tyylikäs. Saatan hyvin kokeilla muitakin Ungerin trillereitä jossain vaiheessa ^^

Until You're Mine

Olen tähän asti valinnut dekkarit ja jännityskirjat ihan yleisen hypetyksen perusteella, mutta nyt tartuin Goodreadsin ehdotukseen, kun se sattui löytymään kirjaston valikoimasta. Kyseessä oli Samantha Hayesin "Until You're Mine", jota ei ainakaan vielä ole suomennettu meidän bestsellerhyllyillemme.

Joku hyökkää viimeisillään raskaana olevien naisten kimppuun ja yrittää huonolla menestyksellä leikata vauvan tulevan äidin vatsasta. Lukija pääsee seuraamaan sekä tapausta tutkivaa poliisia, että valloillaan juoksevaa häiriintynytta naista, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kauan kaipaamansa oman vauvan.

En paljasta juonesta enempää. Sanon vain, että hahmot olivat kiehtovia ja tarina piti otteessaan loppuun asti. Loppuhuipennus onnistui myös yllättämään ihanasti.

Nyt mainitsen sellaisen hauskan asian, että kaverini sanoi lukeneensa todella surkean kirjan. Tämä kirja oli Shari Lapenan "Hyvä naapuri", jota minä pidin oikein viihdyttävänä ja yllättävänä. Kaverini, joka lukee pääasiassa dekkareita, valitti arvanneensa loppuratkaisun heti alussa, mikä tietysti teki kirjasta tylsän.

Näin ollen suosittelen jokaista dekkarien ahmijaa suhtautumaan varauksella allekirjoittaneen hehkuttaessa sitä, miten ovela ja yllättävä "Until You're Minen" juoni oli. Ainakin tällaiselle yksinkertaiselle lukijalle tämä(kin) oli jännittävä XD

Teräviä esineitä

Gillian Flynnin "Kiltti tyttö" oli pakko lukea, koska sitä hehkutettiin niin paljon - mielestäni aivan aiheesta. Pian tämän jälkeen innostuin lukemaan myös "Pahan paikan". Nyt uutuusdekkareita jonottaessani nappasin kirjastosta Flynnin esikoisteoksen "Teräviä esineitä".

Päähenkilönä on tällä kertaa nuori toimittaja Camille, joka joutuu vastahakoisesti lähtemään kaupungista kotiseudulleen tekemään juttua kadonneesta pikkutytöstä. Vajaata vuotta aiemmin toinen tyttö katosi ja löytyi surmattuna, joten tiedossa voi olla mehevä skuuppi.

Camillella vain on painavat syyt kammota paluuta äidin, isäpuolen ja teini-ikäisen sisarpuolen luokse. Camillen yrittäessä kaivaa tietoja pikkukaupungin väestä lukija saa tietää huolestuttavia asioita Camillen omasta perheestä.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että pidin Camillesta enemmän kuin Flynnin muiden kirjojen päähenkilöistä, mikä ei varmaan ole yllätys.

Juoni puolestaan oli ihanan hurja ja lopulta varsin yllättävä. (Vihjeitä oli matkan varrella sen verran, että joku minua tarkempi ehkä osasi arvata tyttöjen kohtalon paljon aiemmin.)

Kokonaisuutena "Teräviä esineitä" oli viihdyttävä jännitystarina ^^