Searching for Dragons

Yövuorojen aiheuttamaan pöhnäiseen oloon kaivoin piristykseksi Patricia C. Wreden Lumotun metsän kronikoiden toisen osan "Searching for Dragons", joka jatkaa prinsessa Cimorenen tarinaa vuosi siitä, mihin "Dealing with Dragons" jäi.

Lohikäärmeiden kuningas Kazul on kadonnut - ilmeisesti siepattu - joten Cimorenen, yhtä päättäväisenä ja toimeliaana kuin aina, täytyy lähteä pelastamaan ystäväänsä.

Uutena hahmona tässä toisessa kirjassa esitellään Lumotun metsän nuori kuningas Mendanbar, jolla on yhtä isoja ongelmia prinsessojen kuin Cimorenella prinssien ja ritarien kanssa. Lumottuun metsään ilmestyvät palaneet alueet tuovat Mendanbarin Kazulin ovelle ja tutustuttavat epäsovinnaisen prinsessan ja prinsessoihin kyllästyneen kuninkaan toisiinsa.

Taas sain nauraa Wreden hulvattomille kuvauksille lastensatujen stereotyyppisistä prinsessoista ja muista hahmoista. Tätä kirjaa varten Wrede oli kaivanut lisää satuja väänneltäväksi "nykyhetkeen" ja niin jätit kuin kääpiötkin saivat lopulta uudistettua työnkuvaansa.

Jos pidit sarjan aloituksesta, ei tämä jatko-osa tuota pettymystä. "Searching for Dragons" toimii loistavasti piristysruiskeena rankan työputken jälkeen, kun illat pimenevät ja aamut kylmenevät ^^

A Local Habitation

Tuskin olin saanut "Rosemary and Ruen" luettua kun löysin kirjastosta tämän Seanan MCGuiren sarjan toisen osan "A Local Habitation". Opus vaikutti olevan hajoamispisteessä, joten oli pakko lainata se heti, kun kaikki sivut olivat vielä tallessa :D

Toby on ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen päättänyt jatkaa uraansa yksityisetsivänä ja paikallisen keijuhallitsijan Sylvesterin ritarina. Nyt Sylvester ei ole pitkään aikaan saanut yhteyttä sisarentyttäreensä Janyaryyn, toisen keijualueen hallitsijaan, joten Toby lähetetään selvittämään, onko kaikki kunnossa. Mukaansa Toby joutuu ottamaan Quintonin, edellisestä osasta tutun teini-ikäisen keijupojan, joka opettelee Sylvesterin hovissa isojen keijujen tavoille.

Perillä Janyary väittää, ettei ole saanut yhteyttä enoonsa. Jokin selvästi terrorisoi Janyaryn tietokoneyrityksen huippuunsa viritettyjä piuhoja. Kaiken huipuksi joku tai jokin on alkanut tappaa Janyaryn väkeä ja ruumiissa on jotain pahasti vialla.

Tästä tuli vähän mieleen sellainen suljetun yhteisön murhamysteeri ja välillä oli oikeasti jännittävää. Hienoja yllätyksiäkin McGuire oli osannut ripotella lukijan iloksi. Keijujen monipuolisesta - ja lievästi sanottuna hämmentävästä - maailmastakin tuli lisää tietoa.

Pidin tästä enemmän kuin edellisestä osasta, mikä johtui varmaan ainakin osittain siitä, että nyt hahmot alkoivat olla tuttuja. Tybaltin ja Tobyn välillä taitaa muuten kipinöidä, vaikka Toby ei sitä ole vielä muka tajunnutkaan ;)

Rosemary and Rue

Goodreads tyrkytti minulle pitkään Seanan McGuiren "Rosemary and Rue" -romaania ja se sattui löytymään lähikirjastosta, joten pitkän jahkailun jälkeen päätin lukea sen tähän urbaanin fantasian nälkääni.

"Rosemary and Rue" aloittaa puoliverisestä keijusta October "Toby" Dayesta kertovan sarjan. Tarina alkaa, kun Toby työskentelee keijuhovin ritarina ja yksityisetsivänä ja joutuu pulaan jäljittäessään häijyjä puhdasverisiä keijuja. Kommelluksen jälkeen Toby päättää irrottautua keijumaailmasta täysin ja yrittää elää ihmisten keskuudessa.

Sitten joku murhaa Tobyn tunteman keijukreivittären ja Toby sidotaan keijutaioilla löytämään syylliset - epäonnistuminen tietää Tobyn kuolemaa. Näin ollen Tobyn täytyy kohdata keijujen (kiistatta narttumainen ja todennäköisesti epävakaa) kuningatar sekä vanhat keijuystävänsä.

McGuire on yhdistänyt hienosti punotun murhamysteerin ja keijujen ihmeellisen ja välillä täysin käsittämättömän taikamaailman. Murhaajan henkilöllisyyttä oli hauska arvailla (loppuratkaisu tuli yllätyksenä) ja se fantasiapuoli... Lukijan täytyy vain hyväksyä, että fysiikan lait eivät päde keijujen todellisuudessa! Ja ne loitsut kuulostivat hauskoilta :D

Toby oli ihan mukava päähenkilö; hän kyllä ihastuu komeisiin keijuihin, kuten kuka tahansa normaali sankaritar, mutta tiukan paikan tullen hän osaa käyttäytyä järkevästi eikä taannu missään vaiheessa höperöksi teinitytöksi. Lisäksi Toby on siitä erikoinen fantasiakirjan sankaritar, että hänellä on tytär.

Huumorin suhteen McGuire otti aika varovaisesti. Ylilyönnit huumorin saralla muuttuvat helposti vain ärsyttäviksi, mutta minun puolestani tässä kirjassa olisi voinut irrotella vähän enemmänkin.

The Shadow Rising

"The Shadow Rising" on Robert Jordanin Ajan Pyörä -sarjan neljäs osa. Kuten sarjan kolmas osa, tämäkin tuli luettua englanniksi, koska mielestäni nämä pönäkät pikku opukset ovat mielettömän söpöjä - ja huomattavasti edullisempia kuin ostaa suomennetut versiot.

Rand on saanut käsiinsä Callandorin, miekan, joka on oikeasti mahdin kanavointiin käytettävä voimakas taikaesine. Uudelleen syntyneellä Lohikäärmeellä on nyt takanaan entistä isompi joukko; hurjia Aiel-sotureita ja vähän niljakkaan oloisia ylimyksiä. (Thom tekee oman osansa harventaakseen petollisten lordien rivejä.)

Olen jo pitkään halunnut ravistella Moirainea saadakseni hänet pullauttamaan salaisuuksia ilmoille ja nyt halusin sen lisäksi kalauttaa Randin ja Moirainen päät yhteen saadakseni kaksikon tekemään yhteistyötä :P (Moiraine on ollut alusta asti jännittävä hahmo ja epäilen Jordanin pimittävän vieläkin kaikenlaista häneen liittyvää.)

Min saapuu Valkoiseen Torniin Moirainen vastahakoisena viestikapulana. Äkkiä hän huomaa pukeutuneensa tyhjäpäisen rikkaan tytön valeasuun ja vakoilevansa Tornin väkeä samalla kun pahoinpitelee hienolle neidolle sopivia käsitöitä. Hauskuus muuttuu kuitenkin toiminnaksi, kun Torni saa osansa maailman mullistuksista.

Tässä neljännessä kirjassa pelinappulat lähtevät vierimään lukuisiin eri suuntiin; osa sankareista pääsee seikkailemaan Aielien karuun kotimaahan kun taas osa näkee uusia kaupunkeja jahdatessaan Mustan Ajahin jäseniä ja erästä vaarallista taikaesinettä. Kotikyläkin on vaarassa, kun Valkoviitat tekevät paluun tarinankulkuun - tämä joukkio jäi vähän sivuun edellisessä kirjassa. Myös Mahtia kanavoimaan pystyviä naisia orjuuttaviin seanchanilaisiin tehdään yllättävän läheistä tuttavuutta. Vihollisia on useita eikä kaikilla suinkaan tunnu olevan sama päämäärä.

Täytyy kehua Jordania siitä, että hän on kutonut suuren ja monipuolisen seikkailun, jota on silti helppo seurata. Niitä pakollisia yllättäviä paljastuksia lukuun ottamatta pysyin koko ajan kartalla siitä, mitä kukakin teki tahoillaan.

Jälleen kerran ihastelen myös Jordanin kykyä ujuttaa romantiikkaa jännittävän fantasiaseikkailun lomaan; Lanilla ja Nynaevella oli todella suloinen hetki ja Perrinin leveät hartiat aiheuttivat oikean kissatappelun eikä Randkaan jäänyt osattomaksi naisten aiheuttamilta huolilta.

Sanoisin, että kaikki tässä kirjassa huutaa tarttumaan siihen seuraavaan osaan, jotta ne salaisuudet paljastuisivat viimein :D

The Star-Touched Queen

Bharatassa uskotaan ennustuksiin. Seitsemäntoistavuotiaalle prinsessa Mayavatille tähdet ovat luvanneet liiton kuoleman ja tuhon kanssa. Ennustuksen vuoksi Mayaa on pelätty ja inhottu hovissa lapsesta asti. Se on myös suojellut häntä avioliitolta.

Vuosia jatkunut sota ja naapurivaltioiden kasvava uhka pakottaa Rajan heittämään myös tähtien kiroaman suosikkityttärensä avioliittomarkkinoille. Häät eivät kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan ja Maya melkeinpä pakenee isänsä hovista tuntemattoman Akaranin hallitsijan Amarin kanssa.

Akaraniin ja sen hallitsijaan liittyy paljon salaisuuksia, joista ei pysty puhumaan ennen kuin kuu on oikeissa asemissa. Amar pyytääkin Mayalta vain kärsivällisyyttä ja luottamusta - ja varovaisuutta.

Goodreads mainosti minulle keväällä Roshani Chokshin nuorten fantasiaromaania "The Star-Touched Queenia". Ajatus fantasiasta, jonka maailma on saanut aineksia Intian kulttuurista kuulosti todella kiehtovalta. (Taidan innostua aina, kun mennään keskiajan Eurooppaa eksoottisempiin maisemiin.) Kun nyt bongasin kirjan kirjaston hyllystä, oli pakko tarttua tilaisuuteen.

Nyt on pakko tunnustaa, että Akaranin ihmeellinen maailma oli minulle vähän liiankin ihmeellinen ja hämmentävä. Taidan pitää enemmän ihan perinteisistä velhoista ja lohikäärmeistä tai sellaisesta urbaanin fantasian buffytyylisestä taistelusta vampyyreja ja kummituksia vastaan. Lisäksi minulle tuli todella orpo olo, kun siellä Akaranissa ei ollut muita kuin Maya, Amar ja Amarin palvelija. Pidän isoista hahmojoukoista, koska ne tuovat tarinaan säpinää!

Tarinaan tuli ihan kivasti jännitystä siinä vaiheessa, kun Amarin ja Akaranin salaisuudet alkoivat paljastua. Omituisena maailma pysyi siitä huolimatta. Onnekseni tämä oli kevyt ja nopealukuinen nuortenkirja :D

Niitä kirjassa esitettyjä arvoituksia oli kyllä hauska pähkäillä - kaikki kirjailijat saisivat minun puolestani lisätä niitä lukijan iloksi ^^

Suosittelen "The Star-Touched Queenia" sellaisille, jotka eivät kaipaa tietokonepelimäistä jatkuvaa taistelua ja toimintaa, vaan osaavat nauttia eksoottisista ja ihmeellisistä asioista.

Hounded

Haluatteko kuulla hauskan jutun? (Kerron kuitenkin.) Olen jo pitkään marissut itsekseni, että urbaani fantasia on pelkkää paranormaalia hömppää, jossa ei vaivauduta kasaamaan kiinnostavaa juonta vaan heitetään kentälle vain komea vampyyri/ihmissusi/demoni/enkeli ja sankaritar, jonka suurin tehtävä on huokailla edellämainitun perään.

Sitten yhtenä kauniina syksyisenä lomapäivänä minulle valkeni ihmeellinen asia; miehetkin kirjoittavat urbaania fantasiaa! O.O (Ei mennyt kuin neljätoista vuotta tämän asian tajuamiseen...)

Nyt esittelen ylpeänä kirjastosta löytämäni Kevin Hearnen "Houndedin", joka aloittaa The Iron Druid Chronicles -sarjan.

Atticus O'Sullivan on runsaat kaksi tuhatta vuotta vanha druidi, joka esittää parikymppistä okkultistisen kaupan pitäjää myyden hömppää taikauskoisille ja kunnon tavaraa oikeille noidille. Todellisen henkilöllisyyden salaamisen tarve ei johdu pelkästään ihmisistä, vaan Atticus on jo pitkään pitänyt hallussaan miekka Fragarachia, "Vastaajaa". Irlantilainen rakkauden jumala, joka ei ole mikään leppoisa tyyppi, katsoo miekan kuuluvan itselleen ja lähettää jatkuvasti kätyreitä murhaamaan Atticusta.

Kannessa luvattiin hauskaa ja vauhdikasta menoa, jossa moderni maailma ja mytologia kohtaavat. Allekirjoitan väitteen täysin. Atticus joutuu jatkuvasti hyökkäysten kohteeksi ja nurkan takana vaanii aina jumalatar taistelemassa Atticuksen tehosekoittimen kanssa.

Nuttura ei saa olla liian tiukalla tätä lukiessa, koska huumori on sellaista "pilveä pössyttelevät opiskelijapojat törmäävät alastomaan kuolemanjumalattareen". Atticuksen suurin heikkous ovat kauniit naiset. (Hän joutuu turvautumaan talismaaniin pysyäkseen toimintakykyisenä naisten lähellä.) Kaiken huipuksi Atticuksen koira (joka luonnollisesti osaa rupatella isäntänsä kanssa) haaveilee puudelinartuista koostuvasta haaremista ja matkii mielellään historian suurmiehiä.

Myönnetään; nauroin useampaankin otteeseen Atticuksen ja hänen koiransa jutuille... Toimintaa riitti taistelun muodossa, mutta jännittävintä oli mielestäni aina taistelun jälkeen, kun Atticus yritti piilottaa vihollisten ruumiit epäluuloisilta ihmispoliiseilta.

"Hounded" oli mielestäni kuin aikuisten versio Rick Riordanin Percy Jackson -sarjasta. Hearne on tosin ottanut maailmaansa kaikkien kansojen mytologiat jumalineen, keijuineen ja vampyyreineen.

Viihdyin mainiosta "Houndedin" parissa, mutta hahmot jäivät jotenkin pinnallisiksi tuttavuuksiksi. Atticus oli toki ihan hauska tyyppi, mutta ärsytti jotenkin se, miten kaikki naiset jumalattarista noitiin esitettiin seksiobjekteina. (Ei tarvinnut arvuutella kirjailijan sukupuolta.) Tarinan loppuessa ei siis tullut pakottavaa tarvetta käydä hakemassa seuraavaa kirjaa, mikä mielestäni on mahtavan kirjan merkki. (Se naapurin irlantilainen leskirouva oli kyllä loistava hahmo.)

Dealing with Dragons

"Dealing with Dragons" aloittaa Patricia C. Wreden Enchanted Forest Chronicles -sarjan. Sarja on käännetty suomeksi ja todella onnekas saattaa löytää tämän kirjan nimellä "Lohikäärmeen prinsessa". Minä onnistuin hankkimaan hyllyni koristukseksi viime vuonna ilmestyneen englanninkielisen uusintapainoksen.

Prinsessa Cimorene haluaa tehdä kaikkea, mikä ei ole prinsessalle sopivaa; opiskella miekkailua, ruoanlaittoa, taikuutta ja latinaa. Sen sijaan tanssiminen, kirjontatyöt ja muu prinsessalle sopiva toiminta on hänestä mielettömän tylsää.

Lopulta reipas ja itsepäinen Cimorene lähtee karkuun tylsää prinssiä ja päätyy lohikäärmeen prinsessaksi. Tämän pitäisi miellyttää vanhempiakin, koska prinsessan on täysin kunniallista olla lohikäärmeen "vankina".

Ritarien teräksellä kuorrutettuihin kalloihin ei vain millään uppoa, että tämä yksi prinsessa ei halua tulla pelastetuksi...

Aivan loistava fantasia "satu", joka uppoaa takuulla vanhempaankin fantasian lukijaan. Uskallan väittää, että Cimoreneen ei voi olla ihastumatta. (Tai ehkä joku todella kuiva tiukkapipo voi...) Wrede on yhdistellyt palasia erilaisista saduista ja rakentanut varsin hulvattoman tarinan. Minua hymyilyttää vieläkin pelkkä kirjan ajatteleminen! :D

Toivotaan, että suomalaiset kustantamot innostuvat näistä englanninkielisistä uusintapainoksista ja tuovat markkinoille uudet suomenkieliset kirjat uusien pienten fantasianlukijoiden iloksi. (Ja varmaan vanhemmatkin fantasiaan hurahtaneet ilahtuisivat.)

The Dragon Reborn

Aloitin Robert Jordanin Ajan Pyörän lukemisen suomeksi, mutta sitten kirjat loppuivat hyllystä juuri kun olin pääsemässä vauhtiin! Onnekseni osaan englantia ja löysin sarjan kolmannen osan "The Dragon Reborn" edullisesti netistä. Jos lukee suomeksi, kyseessä ovat kirjat 5 ja 6. Pääsin siis siinäkin mielessä halvalla, koska nyt jouduin ostamaan vain yhden kirjan (ja tietysti jatko-osat...) Ja jos nyt vielä hehkutetaan, tuo ostamani englanninkielinen pokkari on todella söpö pönäkkä pikku opus ja sisältä löytyy oikein värillinen kartta! ^^

Randista on tullut Jälleensyntynyt Lohikäärme ja hän saa nyt osakseen omasta mielestään aivan liian suurta kunnioitusta. Tilannetta ei paranna lainkaan se, että Rand joutuu edelleen pelkäämään omia voimiaan ja erityisesti mielenterveyttään. Moiraine luonnollisesti kohtelee löytämiään maalaispoikia yhtä määräilevästi kuin aina. Moirainen hämärät suunnitelmat eivät - edelleenkään - miellytä Randia, joten hän kapinoi tavalla, josta uhmaikäinen voisi olla ylpeä.

Nynaeve ja Egwene palaavat prinsessa Elaynen kanssa Aes Sedain päämajaan Tar Valoniin jatkamaan opintojaan ainoan mahdin kanavoinnissa. He joutuvat välittömästi toteamaan, etteivät edes Tar Valonin muurit ja suojaukset pysty pitämään heitä turvassa pimeänkulkijoiden salamurhaajilta. Nuorten naisten täytyy otta mahti omaan käteen ja alkaa itse metsästää Aes Sedain joukkoon soluttautuneita pimeänkulkijoita.

Prinsessa Elaynella on kaksi veljeä: "täysiverinen" Gawyn ja velipuoli Galad. Komeat nuorukaiset ovat esiintyneet tarinassa vain vierailevina sivuhenkilöinä, mutta Elaynen nuiva suhtautuminen Galadiin tuotiin selvin sanoin esiin heti kättelyssä. Elaynen tunteet velipuoltaan kohtaan ovat vaivanneet minua alusta asti. Elayne sanoo, että Galad on liian tiukkapipoinen - eli pilaa kaikki Elaynen hauskat tempaukset kielimällä niistä. Onhan se tietysti pätevä syy ehkä vähän hemmotellulle tytölle inhota jotakuta, mutta odotan koko ajan, että Galadista paljastuu jotain todella jännittävää...

"The Dragon Reborn" tuntui polkaisevan vauhtiin jotenkin reippaammin kuin aiemmat osat. Tuntui, ettei enää tuhlattu niin paljon aikaa harhailuun ja maisemien pällistelemiseen vaan käytiin suoraan toimeen. (Ei tietenkään samalla tavalla hätäisesti kuin nuortenkirjoissa, mutta korkealle fantasialle sopivaan ei piinaavan hitaaseen tahtiin.)

Rand jäi vähän sivuosaan tässä sarjan kolmannessa osassa, mikä hämmensi minua alussa, koska hän nyt kuitenkin on se kuuluisa "lohikäärme". Tämä tarjosi kuitenkin tilaa sarjan muille hahmoille ja erityisesti nautin siitä, miten suuren roolin tytöt saivat. Nynaeve, joka sarjan alkumetreillä oli vain poikien perään lähtenyt sivuhenkilö, pääsi nyt loistamaan todellisena fantasiatarinan sankarittarena. Aivan mahtavaa! ^^

"The Dragon Rebornin" parhaan viihteen tarjoajan palkinnon puolestaan annan Perrinille, joka joutuu matkustamaan liiankin jännittävien naisten kanssa :D

Greywalker

Kävelin kirjastossa englanninkieliselle fantasialle varatun hyllyn ohi kohti ihan muita kirjoja, kun katseeni osui hyllyn päälle nostettuun Kat Richardsonin "Greywalkeriin". Kannessa lupailtiin vauhtia ja toimintaa Buffyn, Charmedin ja Charlaine Harrisin kirjojen ystäville. Kaksi ensimmäistä kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini, joten hetken mielijohteesta pistin lukulistan uusiksi ja nappasin "Greywalkerin" mukaani.

Harper Blaine on aivan tavallinen yksityisetsivä, kunnes hän työtapaturman seurauksena kuolee pariksi minuutiksi. Sairasloma lähestyy loppuaan ja työt odottavat, mutta Harper näkee edelleen harhoja ja kärsii muutenkin kaikenlaisista oudoista tuntemuksista.

Harper oppii vastahakoisesti, että hetkellinen kuolema on tehnyt hänestä "greywalkerin", henkilön, joka pystyy liikkumaan maailmojen välissä. Pian Harper huomaa asioivansa noitien, vampyyrien ja kummitusten kanssa.

Urbaani fantasia on tuottanut viime aikoina pieniä pettymyksiä, mutta "Greywalker" sai minut taas uskomaan tähän fantasian haaraan; Harper ei tuhlaa aikaa huokailemalla komean (yliluonnollisen) miehen perään, vaan meno muistuttaa fantasialla höystettyä dekkaria. Uusien kykyjen hyväksymisen lomassa Harper etsii sekä kadonnutta opiskelijapoikaa että antiikkikalusteita.

Ihmissuhdesoppaakin löytyy, kun Harper yrittää käydä treffeillä. Kummituksia näkevälle yksityisetsivälle parisuhteen muodostaminen osoittautuu kuitenkin haastavaksi.

Pidin juonesta. Muutamat asiat lukija kyllä arvaa paljon ennen sankaritarta, mutta silti tilanteen etenemistä oli kiinnostava seurata.

Harper oli päähenkilönä aika "neutraali". Pidin hänestä, mutta hänessä ei ollut mitään erityisen mieleenpainuvaa. Lemmikkifretti Chaos oli tosin ihana! Harperin kohtaamat henkilöt olivat pääosin hauskoja tuttavuuksia. Pahikset meinasivat jäädä hieman yksiulotteisiksi, kun ne kävivät riehumassa vain silloin kun tarvittiin toimintaa. Yllätyksiä he silti saivat aikaan.

"Greywalker" on ilmestynyt 2006 ja teknologia kirjassa kuulosti vielä vanhemmalta. Harperilla ei ole edes vanhanaikaista kännykkää puhumattakaan moderneista kameralla ja nettiyhteydellä varustetuista peleistä. Tietokoneetkin ovat niitä isoja pöytään sidottuja mötiköitä. Todella olennaisiin asioihin minäkin jaksan kiinnittää huomiota, mutta kun viime aikoina olen lukenut joko korkeaa fantasiaa tai sitten niitä uusimpia nuortenkirjoja :P

Loppuarviona sanoisin, että "Greywalker" oli viihdyttävää luettavaa, mutta en koe pakottavaa tarvetta metsästää seuraavaa osaa käsiini. Suosittelen tätä Charlaine Harrisin kirjojen ystäville; vampyyrit eivät kimaltele auringossa vaan muistuttavat Harrisin olentoja.

PS. Meinasin tukehtua, kun tarinaan ilmestyi häijy vampyyri nimeltä Edward! XD

Ship of Destiny

"Ship of Destiny" on Robin Hobbin Liveship Traders -trilogian päätösosa.

Bingtown on kaaoksen vallassa. Ihmiset syyttelevät toisiaan Satrap Corgon sieppauksesta ja taistelevat keskenään, vaikka ulkopuoliset sotajoukot ovat jo satamassa. Omaisuutensa menettänyt Ronica kieltäytyy pakenemasta vaan ryhtyy reippaasti juonittelemaan kaikkien bingtownilaisten yhdistämistä kaupungin uudelleenrakentamista ja ulkopuolisten lyömistä varten. Ronica ystävystyisi mielellään Serillan kanssa, mutta Cosgon petoksen jälkeen tämä nokkela nuori nainen uskoo jokaisen kohtaamansa ihmisen olevan vihollinen.

Malta puolestaan on jumissa edellä mainitun Cosgon kanssa. Hänen älynsä ja näyttelijäntaitonsa joutuvat koetukselle, kun hän yrittää selviytyä hengissä merirosvojen ja muiden Cosgon vihamiesten kynsissä.

Althea ja Brashen jahtaavat Vivaciaa Paragonilla. Merirosvojen lisäksi he joutuvat taistelemaan epäluotettavan miehistön kanssa. Tai ehkä pelastusretken suurin vaaratekijä on Paragon, jonka mielestä ystävien tappaminen on itse asiassa paljon järkevämpää kuin tuntemattomien vihollisten.

Vivacia puolestaan ei ole enää se herttainen nuori perhelaiva, josta Althea joutui aikoinaan eroamaan. Viimeinen niitti Vivacialle on hänen alkuperänsä paljastuminen. Vaikuttaa uhkaavasti siltä, ettei edes Wintrow pysty palauttamaan Vivaciaa ennalleen.

Viimeinen lohikäärme Tintaglia on kuoriutunut ja yrittää nyt epätoivoisesti pelastaa rotunsa. Lohikäärmeiden vanhat "koteloitumispaikat" vain ovat muuttuneet ja liittolaiset kadonneet. Lisäksi tulevat lohikäärmeet ovat hulluja tai vähintään eksyksissä.

Liveship Traders lumosi minut jo ensimmäisellä kirjalla eikä "Ship of Destiny" tuottanut pettymystä. Hobb oli säästänyt jännittäviä salaisuuksia ja yllättäviä käänteitä tähän kolmanteenkin osaan. Jotkut asiat ratkesivat täysin eri tavalla kuin olin ehkä ajatellut, mutta - ehkä juuri sen vuoksi - olen todella tyytyväinen kaikkien sarjan hahmojen kohtaloon.

Julistin "Mad Shipin" luettuani Ophelian lempihahmokseni ja pysyn kannassani - onneksi Ophelia sai hieman sivutilaa tässäkin kirjassa. Koska Ophelia oli tosiaan vain pieni sivujuonne tässä tarinassa, kannustin nyt kaikkein innokkaimmin Maltaa ja ehkä Ettaa ja Wintrowtakin. Hobb osasi punoa aivan ihanasti romantiikkaa kaiken melskeen keskelle ^^

Liveship Traders on ehdottomasti korkeaa fantasiaa sellaisena kuin sen pitääkin olla.